YRITYKSESTÄ
TARINANI
Hei,
Olen Johannes Manni 46v Keuruulta, koulutukseltani olen Artesaanipuuseppä. Vahvasta käsityötaidosta minut tunnetaan varmasti parhaiten, mutta kerron miksi olen nyt yrittäjä.
Pelasin jääkiekkoa Keupa hockey teamissa juniorivuodet aina B junioreihin asti ja siihen aikaan 1980 ja -90 luvulla
luistimia teroitutettiin millon missäkin ja yleensä tunne oli varmasti ihan hyvä, mutta joskus muistuu mieleen, että miten voi tuntua niin oudolta terät. Myöhemmin 2000 luvulla aikuis harrastekiekossa tunne vaan vahvistui, kun olin valmistunut Petäjäven Käsi-ja taideteollisuus oppilaitoksesta, missä teroituksen taitoa harjoiteltiin teoriassa ja käytännössä erilaisiin puuntyöstö välineisiin. Myös muutamilla puukontaontakursseilla kertyi ymmärrystä mitä tarkoittaa sana TEROITUS, kun omaa puukonteroitus jälkeä tutkittiin esimerkiksi mikroskoopilla.
2008 vein poikaani kiekkokouluun, missä luistella osaavat isät olivat jäällä mukana, totesin aika nopeasti että hyviä isi valmentajia
näyttää olevan riittävästi tarjolla, joten mitenkähän niitä luistimia teroitetaan, jos opettelisen sen taidon. Sillä tiellä tässä nyt ollaan, vielä alkuaikaan minäkin kerkesin tehdä liukupintoja kiekkoluistimiin viilalla viivotinta apuna käyttäen.
Vuonna 2012 Keuruun jäähalliin saatiin ProSharp AS 2001 kone joka mullisti minun ajatusmaailman jääkiekkoluistimien terien muotoilusta. Opettelin ymmärtämään kaiken koneesta ja sen tuomista mahdollisuuksista löytää eri pelaajille parhaiten sopiva muotoilu ja ura syvyys, joka mahdollistaa sen, että pelaaja voi luottaa terään ja antaa oman parhaansa jäällä, tasosta riippumatta.
Seuran junioreille tein alkuun teriä, ja aika nopeasti seuran edusjoukkue kiinnostui osaamisestani, tai ainakin kiinnostumisestani aiheeseen. Niinpä teroitin ensin Suomi-sarjaa pelaaville pelimiehille ja nyt takana on 11 kautta Keupa HT Mestis joukkueen “terätohtorina”, niin kuin minut eräs entinen NHL pelaaja ja Keupa HT:n silloinen päävalmentaja nimesi.
Taitoluistimia seuran junioreille olen teroittanut yli kymmenen vuotta, alkuun Prosharpilla, mutta nyt viimeiset 7 vuotta Wissotalla.
Palaute osaamisesta ja laadukkaasta työnjäljestä rohkaisi alkaa tekemään jatkossa sivutoimisena yrittäjänä teroituksia ja profilointeja omassa autotallissa “vapaa-ajalla”. Terotuksella on väliä kuka sen tekee, liukuvan ja pitävän terän tunteen huomaa käyttäjä varmasti.
Johannes Manni
